runous
Runouden polulle
Runous on aina kiehtonut minua. Koska olin löytänyt jo varhaisessa vaiheessa musiikin sävellyksen, niin kirjoittaminen ei tuntunut tuolloin väylältä, jonka kautta minun olisi päästävä taiteellisesti ilmaisemaan itseäni. Vähitellen kiinnostuin kirjoittamisesta yhä enemmän ja ensimmäiset runoni syntyivät 1980-luvun puolivälin jälkeen Italiassa, jossa olin valmistelemassa ensimmäistä sävellyskonserttiani. Palattuani Suomeen ja pidettyäni ensikonserttini vuonna 1987, runous valloitti minut aivan totaalisesti.
Sielunmaiseman etsintää
Tutustuttuani moniin eri tyylisuuntiin ja runoilijoihin, saavuin lopulta ranskalaisen runouden maailmaan (esim. Charles Baudelaire ja Arthur Rimbaud), josta löysinkin heti oman sielunmaisemani. Nuo runoilijat avasivat eteeni täysin uuden maailman täynnä mystisiä ja surrealistia unien maailmoja. Olin aivan lumoutunut tästä erikoisesta tunteesta ja se alkoi vaikuttamaan myös omaan kirjoitustyyliini niin musiikissa kuin runoudessani. Tämän vaikutus on näkynyt ehdottomasti myös visuaalisessa taiteessani.
Sävellyksen ja runojen maailmassa Firenzessä vuonna 1986.
Musiikin ja runouden liitto
Kiinnostus runouteen ja mahdollisuuksiin yhdistää sitä muihin taidemuotoihin uusilla tavoilla konkretisoitui seuraavassa sävellyksessäni ”Kertomuksia jousikvartetille”, joka sai vuonna 1988 jaetun toisen palkinnon Suomessa pidetyssä sävellyskilpailussa. Idea ja inspiraatio tähän teokseen tuli juuri Baudelairen runosta ”Taipumukset” hänen kirjastaan ”Pariisin ikävä”. Lue lisää tästä aiheesta Musiikki-sivultani.
Tämä eri taidemuotojen innovatiivinen yhteensulautuminen avasi itselleni yhä enemmän ovia runouden maailmaan. Aloin keskittymään musiikkini ohella omaan runouteeni yhä enemmän 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Samalla yritin laajentaa taiteellista palettiani myös sellaisiin suuntiin, joita musiikki taidemuotona ei mahdollista omien lainalaisuuksiensa vuoksi. Runokirjani ”UNIEN VUOSISATA” julkaistaan vuonna 2025 ja se on saatavilla verkkokirjakaupoista. Tähän teokseen olen valinnut runoja useilta eri vuosikymmeniltä, jotka ovat täynnä elämän kauneutta, draamaa ja muistoja menneisyydestä. Alla on muutamia runoja teoksestani
SÄTEILEVÄT PORTAAT 1
aallonmurtajalla,
majakka vuodatti lohduttavaa valoaan
meren levottomalle iholle….
sade, kalpea kuin muisto, alkoi varovasti
kastella silmissäsi kukkivaa ikuisuutta,
askeleittesi ääntä, joka haihtui
kohti tähtien kirkkautta
kuiskasin nimeäsi – vain kerran –
en kutsuakseni sinua takaisin vaan
kuullakseni kuinka se soi kielelläni
ennen aamunkoittoa,
ennen kuin olisi liian myöhäistä
SÄTEILEVÄT PORTAAT 2
mikä minut tänne pakotti?
oliko se pelko? tuo kauhea,
haukotteleva yksinäisyys,
joka odottaa kaiken alla?
tuo herkkä, parantumaton haava,
joka ei koskaan unohda,
missä se syntyi:
kauneuden veistämä,
surun elossa pitämä…
kerro minulle – kun katoamme,
uneksivatko varjomme yhä meistä?
etsivätkö he yhä rannoilta sitä,
mitä he kerran pitivät sylissään?
ESTEETTISYYS
seinällä:
kaaosteorioiden abstraktiot
neliönmuotoisissa kuvakulmissa
ulkona:
kuunvalossa työnsin kärrynpyöriä
pilvenkorkuisten talojen katoilla
kohti nukkuvaa taivasta,
edessä kuilu
täynnä hiljaisuuden tahrimia sanoja
vastamaalatulla kankaalla
FILM NOIRIN VAIKUTTEITA
junat kiitävät huumaavaa vauhtia
väistellen spiraalimaisten
asemien repaleisuutta:
shell beach, shell beach…
seuraava pysähdys!
sanomalehdistä luetaan –
järjestys odotuksen sekasorrossa
KENRAALIHARJOITUS
minä kammoksun kohtauksia,
joissa uhrit näyttelevät kaikkia rooleja…
sadunomaisissa kulisseissa
yksi siiveniskusi
on muistutus ristiriitojen anatomiasta!
YKSINÄINEN TARKKAILIJA
maanpako –
löyhkäävien satamien ailahtelevaisuudessa
tein muistiinpanoja ihmisluonteista:
katkelmia menetettyjen
unelmien säikeistä,
kellastuneita kirjeitä taskussasi,
joita et koskaan lähettänyt…
muistatko millainen tuo
mennyt maailma oli?
miten ihmiset seisoivat
lähempänä toisiaan
noina harmauden täyttäminä päivinä,
kun hento sade peitti heidät alleen…
kuin ankkuroituakseen kiinni
hitaasti katoavien hetkien kauneuteen
ILMANSUUNTIA
pienissä puistikoissa,
missä viipyilevät aamut
tuntuivat iäisyyksiltä,
vanhat miehet kokoontuivat
väittelemään lännen sivistyksestä…
etelässä minä kasvoin vahvaksi –
en ole unohtanut päivieni
hiljaista musiikkia
EKSYNEET
keskipäivän paahtavassa kuumuudessa
vaelsimme lumottuina
pitkin kultaisia marmorikujia,
missä likaiset silmät hehkuivat
tulikärpästen lailla…
kaukana, tulen ja jään
peittämässä laaksossa,
ruumiisi on täynnä
hiekkatuulien salaperäistä lempeyttä