runous


Runouden polulle

Runous on aina kiehtonut minua. Koska olin löytänyt jo varhaisessa vaiheessa musiikin sävellyksen, niin kirjoittaminen ei tuntunut tuolloin väylältä, jonka kautta minun olisi päästävä taiteellisesti ilmaisemaan itseäni. Vähitellen kiinnostuin kirjoittamisesta yhä enemmän ja ensimmäiset runoni syntyivät 1980-luvun puolivälin jälkeen Italiassa, jossa olin valmistelemassa ensimmäistä sävellyskonserttiani. Palattuani Suomeen ja pidettyäni ensikonserttini vuonna 1987, runous valloitti minut aivan totaalisesti.

Sielunmaiseman etsintää

Tutustuttuani moniin eri tyylisuuntiin ja runoilijoihin, saavuin lopulta ranskalaisen runouden maailmaan (esim. Charles Baudelaire ja Arthur Rimbaud), josta löysinkin heti oman sielunmaisemani. Nuo runoilijat avasivat eteeni täysin uuden maailman täynnä mystisiä ja surrealistia unien maailmoja. Olin aivan lumoutunut tästä erikoisesta tunteesta ja se alkoi vaikuttamaan myös omaan kirjoitustyyliini niin musiikissa kuin runoudessani. Tämän vaikutus on näkynyt ehdottomasti myös visuaalisessa taiteessani.

Sebastian Korman: Runojen maailmassa vuonna 2025. Kuva: Ismo Korhonen.

Runojen maailmassa vuonna 2025.

Musiikin ja runouden liitto

Kiinnostus runouteen ja mahdollisuuksiin yhdistää sitä muihin taidemuotoihin uusilla tavoilla konkretisoitui seuraavassa sävellyksessäni ”Kertomuksia jousikvartetille”, joka sai vuonna 1988 jaetun toisen palkinnon Suomessa pidetyssä sävellyskilpailussa. Idea ja inspiraatio tähän teokseen tuli juuri Baudelairen runosta ”Taipumukset” hänen kirjastaan ”Pariisin ikävä”. Lue lisää tästä aiheesta Musiikki-sivultani.

Tämä eri taidemuotojen innovatiivinen yhteensulautuminen avasi itselleni yhä enemmän ovia runouden maailmaan. Aloin keskittymään musiikkini ohella omaan runouteeni yhä enemmän 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Samalla yritin laajentaa taiteellista palettiani myös sellaisiin suuntiin, joita musiikki taidemuotona ei mahdollista omien lainalaisuuksiensa vuoksi. Runokirjani ”UNIEN VUOSISATA” julkaistaan vuonna 2026 ja se on saatavilla verkkokirjakaupoista. Tähän teokseen olen valinnut runoja useilta eri vuosikymmeniltä, jotka ovat täynnä elämän kauneutta, draamaa ja muistoja menneisyydestä. Alla on muutamia runoja teoksestani

Sebastian Korman: Unien vuosisata

SÄTEILEVÄT PORTAAT 1


majakan valaisemalla
aallonmurtajalla
   
kuiskasin nimeäsi –

en kutsuakseni
sinua takaisin

vaan kuullakseni sen
ennen aamunkoittoa

SÄTEILEVÄT PORTAAT 2


mikä minut tänne pakotti?

yksinäisyyskö kaiken alla…

kerro minulle

kun katoamme
uneksivatko varjomme meistä
 
etsivätkö he rannoilta sitä
mitä kerran pitivät sylissään

CHAGALL JA KAAOSTEORIA


talojen katoilla
työnsin kärrynpyöriä…

edessä kuilu
täynnä aarteita

vastamaalatulla kankaalla

FILM NOIRIN VAIKUTTEITA


junat kiitävät huumaavaa vauhtia
väistellen spiraalimaisten
asemien repaleisuutta:

shell beach, shell beach…
seuraava pysähdys!

sanomalehdistä luetaan –

järjestys odotuksen sekasorrossa

NÄKYMÄTÖN TARKKAILIJA


maanpaossa
tein muistiinpanoja menneisyydestä:

katkelmia rapistuneista unelmista
kirjeistä joita et koskaan lähettänyt

muistatko
miten noina harmaina aamuina
seisoit lähempänä minua

kun hento sade peitti meidät

loittonevien hetkien kauneuteen

ILMANSUUNTIA


pienissä puistikoissa
missä viipyilevät tuokiot
tuntuivat iäisyyksiltä:

vanhat miehet
kokoontuivat väittelemään
lännen sivistyksestä…

etelässä
minä kasvoin vahvaksi

en ole unohtanut
päivieni hiljaista musiikkia

EKSYNYT


kaukana

tulen ja jään laaksosta
kumpuavat kangastukset

sulautuvat

tulivuoren
äänettömään huokaukseen

error: Content is protected !!
Scroll to Top